Nurmilintu

Yhtäaikaa Anun kanssa meillä alkoi huiviprojekti samalla ohjeella. Anu aloitti huivin teetee Helmi -langasta ja minä ohuesta tiibetinjakkilangasta. Minun neulomiseni ovat viime aikoina edistyneet kovin hitaasti, niin voitte vaan arvata että kumpaa huivia tässä postauksessa esitellään 😉

nurmilintu edestä

Anun huivi valmistui huimaa vauhtia muutamassa päivässä. Hän ehti jopa neuloa sinne yhden pitsikuvion ylimääräistä, joten huivista tuli ihanan iso. Siihen on mukava kääriytyä. Tällä huvilla toki oli myös deadline, sillä Anu neuloi sen syntymäpäivälahjaksi. Toivottavasti lahjansaaja on mielisssään.

nurmilintu

Huivi on Heidi Alanderin suunnittelema ja löytyy Ravelrystä ilmaisena ohjeena, nimellä Nurmilintu.

nurmilintu sivusta

Huivissa on 3 kerää teetee Helmi -lankaa. Se on 100 % merinovillaa ja siksipä mukavan pehmoinen. Normaalipuikko suositus Helmi-langalle on 2,5-3 mm, mutta tässä on käytetty isompaa puikkoa, jotta neuloksesta tulee löyhä ja laskeutuva… myös ohjeessa oli huomautettu tästä.

nurmilintu takaa

Anusta pitsikuviossa näytti olevan pieniä puita ja miksipä ei 🙂 minustakin siinä voisi aivan hyvin olla kuusia vierekkäin.

nurmilintu pitsi nurmilintu läheltä

Aivan ihastuttava huivi tästä minusta tuli, joten josko minäkin saisin taas uutta puhtia neulomiseen. Haluaisin kovasti saada oman huivini valmiiksi… voisi sitten taas aloittaa uuden projektin 😉 Vinkkinä vielä nirkkoreunus päättelyyn, Youtubista löytyy ainakin englanninkielisiä videoita haulla: knitting picot bind off.

nurmilintu huivi

Neulomisterkuin,
Laura

P.S. Jos joku sattuu ihmettelemään, että miksi minä täällä kirjoittelin, niin Anu on lomalla eikä siksi päässyt neulomastaan huivista tarinoimaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s