Arte

Kuva

 

Kevät on täällä! Kenties vihdoin pysyvästi. Nyt sen aika alkaa kohta oikeasti jo ollakin. Kevään myötä saapuvat ihanan rapsakat puuvillalangat, kuten tämä Katian Arte. Ohutta, sileää nauhalankaa puikkosuosituksella 3,5 – 4. Ja hyvin hyvin riittoisa, mitä itse arvostan, sillä silloin vaate jää kevyeksi ja mukavan vaivattomaksi pitää. Meillä ei nyt tällä kertaa vaivauduttu tikuttelemaan pikkutikuilla vaan Laura neuloi minulle laskeutuvan tunikan neulekoneella. Syynä pikaratkaisuun oli mikäs muukaan kuin kiire 😉 Lanka saapui meille juuri ennen kuun alussa olleita Helsingin Kädentaito -messuja ja messuille piti tietysti saada uutta päälle.

Kuva

Messuviikonlopun tehotestauksen jälkeen voin oikein lämpimästi suositella Artea. Tähän M-L -kokoiseen tunikaan meni vain 3,5 kerää  lankaa 🙂 tein jo yhden kerän pikkuhuivinkin, mutta voisihan niitä olla monta, joka väriä! Ja tänään tilasin lankaa lisääkin, että olisi vielä enemmän värejä! Khm… värien kaipuusta sen huomaa, että talvi menee menojaan ja mieli on keväinen.

Kuva

Yllärinä tässä sinulle ohje, jolla voit toteuttaa tunikan itsellesi! Ohjeessa on yksi koko, joka joustavana ja laskeutuvana sopii M-L kokoisille. Lisäämällä tai vähentämällä muutamia silmukoita voit säätää koon itsellesi sopivaksi.

Arte-tunika

malli: Anu Paljärvi & Laura Pulliainen, Pitsi & Palmikko

langanmenekki: Arte 200 g (100% puuvilla, 165m/50g)

puikot: 6mm tai käsialan mukaan

mallineule: sileä oikea, neulo oikealla oikein ja nurjalla nurin

tiheys: 16 s = 10cm

Mitat: rinnanympärys 96 cm, tunikan pituus olalta helmaan 70 cm (venytetty)

Takakappale:

Luo 96 s. Neulo sileää oikeaa 4 cm. Kavenna sitten molemmissa reunoissa kahden reunasilmukan sisäpuolella 9 x 1 s 3,5 cm:n välein (=78 s). Kun kappaleen korkeus on 46 cm, kavenna molemmissa reunoissa kädentietä varten joka 2. krs 1x3s, 4x1s, joka 4. krs 2x1s ja joka 8. krs 2x1s. Kun kädentien korkeus on 17 cm, päätä keskimmäiset 20 s pääntietä varten ja neulo ensin toinen puoli. Päätä vielä pääntien reunassa joka 2. krs 1x5s ja 1x4s. Päättele loput 9 s kerralla. Neulo pääntien toinen puoli peilikuvaksi.

Etukappale:

Neulo kuten takana kunnes kädentien korkeus on 12 cm. Päätä nyt keskimmäiset 16 s pääntietä varten ja neulo ensin toinen puoli. Päätä vielä pääntien reunassa joka 2. krs 2x3s, 1x2s ja 3x1s. Päätä olan 9 s kerralla samalla korkeudella kuin takana.

Viimeistely:

Kastele kappaleet kokonaan ja asettele kuivumaan mittoihinsa. Ompele sivu- ja olkasaumat. Virkkaa kiinteitä silmukoita pääntien ja kädenteiden reunoihin.

Kuva

Kuvaushetkellä paikalle sattunut viaton neuloja joutui malliksi. Kohtalokas punapää. Kiitos Katiija.

Terveisin,

Anu

 

Mainokset